tiistai 27. huhtikuuta 2021

Arviolaskuri tuleville vuosille

 Edellisessä postauksessa kerroin arviolaskurin mukaan ulosoton päättyvän viimeistään vuonna 2033. Tässä hieman näkymiä arviolaskurista erilaisina skenaarioina. Näissä on pyritty ottamaan kattavasti huomioon muuttuvia tekijöitä. Kuitenkin tässä on sellainen virhe, että korkojen määrä on arvioitu aina hieman yläkanttiin koska kaikki velan osat eivät kasva korkoa.


Kuvaajissa eri väreillä on aina yksittäinne velka. Näistä näkee hienosti miten ulosotto jyvittää maksut eri velkojille siten että maksut kohdistuvat niille samassa suhteessa paljonko ko. velkojan potti on kokonaispotista. Toisin sanoen isot velat pienenevät eniten ja pienet vähiten. Tämä johtaa siihen että velkasummat ottavat kiinni toisensa, eli lopussa on avoinna kaikille velkojille muutamia hiluja huolimatta siitä että joku velka on aluksi ollut tonnin ja toinen satatonnia.


Skenaario 1: Palkkakehitys jatkuu normaalina, ei ylimääräisiä vapaaehtoisia lyhennyksiä missään vaiheessa. Ulosotto päättyy Q2/2033



Skenaario 2: Palkkakehitys jatkuu normaalina, ylimääräiset vapaaehtoiset 100€ lyhennykset kuukausittain Q2/2023 alkaen. Ulosotto päättyy Q3/2032.



Skenaario 3: Palkkakehitys jatkuu normaalina, ylimääräiset vapaaehtoiset 200€ lyhennykset kuukausittain Q2/2023 alkaen. Ulosotto päättyy Q1/2032.



Skenaario 4: Palkkakehitys jatkuu normaalina, ylimääräiset vapaaehtoiset 300€ lyhennykset kuukausittain Q2/2023 alkaen. Ulosotto päättyy Q3/2031.



Joka kuukausi tehtävät ylimääräiset lyhennykset vaikuttavat ulosoton päättymiseen näköjään seuraavalla kaavalla: +100€/kk = päättyminen noin 0,75 vuotta aiemmin.

Ylimääräisiä lyhennyksiä pystyn alkaa tekemään 2023 vuoden alkupuolella, koska tuolloin saan kuitattua loppuun yhden pankkilainan, jonka lyhennyksiin käytän nyt 350€/kk. Jos päädyn etenemään skenaarion 4 mukaisesti, minulle jäisi silti 50€/kk enemmän käyttörahaa kuin tällä hetkellä.


Todellisuus tulee varmasti olemaan jotain näiden skenaarioiden välistä. Ylimääräisiä maksuja on tarkoitus tehdä, mutta en ehkä varaa niihin kiinteää summaa joka kuukaudelle, vaan etenen vähän tarpeen ja tilanteen mukaan.

maanantai 26. huhtikuuta 2021

Tilanne 04/2021

 

Huhtikuun luvut ovat saatavilla. Tässä kuussa tuli ns. normaalipalkka ja ulosmittaukseen meni 1 208,75 euroa. Potti jaettiin kolmelle eri velalle, näistä erityisesti tuo Bondoran pienemmälle velalle kohdistettu osuus lämmitti mieltä. Tällä menolla tuosta velasta pääsee eroonkin jossain vaiheessa, ehkä vuoden-parin päästä.




Velkojakohtaisessa taulukossa ei merkittäviä heilahteluja viime kuuhun. Alla olevassa taulukossa ensimmäisen sarakkeen prosenttiluvut ovat velkojakohtaiset alkuperäiset osuudet. 


Hyvin hidastahan tämä velkasumman lyheneminen on, vaikka kuukausittainen ulosmitattava summa on yli tonnin. Tein karkean tason arvion maksujen kehittymisestä tulevien vuosien varrella, yritin ottaa siinä huomioon palkkatason kehityksen vaikutukset sekä muita muuttujia. Arviolaskurin mukaan ulosotto olisi maksettu kokonaisuudessaan viimeistään vuonna 2033. Lyhennysten määrähän kehittyy positiiviseen suuntaan koko ajan johtuen muutamasta tekijästä:

  1. Taulukkomaksujen poistuminen 05/2021 alkaen
  2. Positiivinen palkkakehitys
  3. Korkokulujen väheneminen
  4. Ylimääräiset vapaaehtoiset lyhennykset 4/2023 alkaen


Taulukkomaksujen pitäisi loppua tähän kuukauteen. Kokonaisuutena 24 kuukauden aikana taulukkomaksuihin meni 2 670,50 €. Keskiarvo maksukuukaudelle oli 129,2 €. Taulukkomaksujen poistuminen tulee siis jatkossa lyhentämään velkaa noin 1 550,4 euroa vuodessa, erittäin hyvä lisäpotti.



Jatketaan päivitysten merkeissä viimeistään toukokuun ulosmittauksen jälkeen, ellei sitä ennen tule mieleen jotain olennaista.
Toukokuun palkka pitäisi olla samansuuruinen kuin nyt huhtikuussa, joten oletuksena ulosmittaukseen menee myös sama summa.

maanantai 12. huhtikuuta 2021

Taulukkomaksuista

Tulipa perattua vanhoista kuiteista taulukkomaksujen osuuksia ja kumulatiivista pottia. Näitähän joutuu maksamaan ensimmäisen parin vuoden ajan, jonka jälkeen ne poistuvat.


Omalla kohdalla ensimmäinen maksusuoritus ulosotolle on tehty toukokuussa 2019. Ulosoton sivuilta löytyy seuraava tieto: "Ulosotto veloittaa taulukkomaksun aina, kun maksat ulosoton velkaa pois. Taulukkomaksuja ei enää peritä, kun olet kahden vuoden ulosmittauksen aikana maksanut 18:na kuukautena taulukkomaksun."

Näin ollen minulla pitäisi olla nyt huhtikuussa viimeinen kerta taulukkomaksujen osalta. Taulukkomaksut toki ovat voimassa jos henkilö tekee ylimääräisiä vapaaehtoisia maksusuorituksia.



Taulukkomaksuihin on mennyt yhteensä 2 531,5 euroa. Suorituksia sisältäneiden kuukausien osalta keskiarvo taulukkomaksuille on 126,6 €, maksimikuukausi 308 € ja minimikuukausi 80,5 €.

Ihan mielellään näistä siis pääsee eroon ja käyttää tuonkin summan velkojen lyhentämiseen.



Korkojen nousun vaikutus ulosottoon

Nollakorkojen aika on ohi! Ollut toki jo jonkin aikaa, mutta ulosottoon vaikuttavan EKP:n Eurojärjestelmän perusrahoitus-operaatioiden minim...