tiistai 29. maaliskuuta 2022

2022 ensimmäisen kvartaalin ennusteet ja toteuma

Ensimmäinen vuosineljännes on takanapäin, aika katselmoida miten kvartaali meni ennusteisiin nähden. Ennusteita eri skenaarioilla tein 2021 huhtikuussa, eli noin vuosi sitten. Ennusteista tarkemmin tämän linkin takana olevasta postauksesta. 



2022 ensimmäiselle kvartaalille ennustin kolmen kuukauden ulosmittausten olevan tasan 7 000 euroa. Todellinen summa oli 8 276,70 €, eli menin ennusteesta yli 1 276,70 euroa. Erotus johtuu odotettua paremmasta tulospalkkiosta.


Velkakohtaisessa taulukossa suurin osa riveistä on vihreällä eli ennusteen paremmalla puolella. Tärkein selite tähän on se että olen maksanut ulosottoon ennakoitua enemmän. Toinen syy tähän johtuu ulosoton jaksotuksesta, joka tehdään puolen vuoden sykleillä, eikä kvartaaleittain. Kolmas syy tähän löytyy siitä että oikaisin hieman korkokulujen laskennassa, enkä käynyt jokaista velkaa yksityiskohtaisesti läpi siitä että ovatko kaikki korko- ja muut kustannukset korollisia.

Myös Santanderin velan punaiseen väriin löytyy helppo selitys. Kyseinen velka myytiin toiselle velkojalle (Lowellille) muutama kuukausi takaperin. Näin ollen Lowellin kokonaisosuus kasvoi, mutta maksut kohdistuvat toiselle velalle. Päätin etten tätä lähde korjaamaan laskelmiini, koska joutuisin puukottamaan taulukkoja turhan raskaalla kädellä saavutettavaan hyötyyn nähden. 


Kokonaisuus näyttää kuitenkin erittäin hyvältä. Olen tässä vaiheessa yli 3 000 euroa edellä "nopeimman ennusteen" vauhtia. Joulukuussa olin ennustetta 1 410 euroa edellä, joten kova loikka tässä on tapahtunut. Oletettavasti vauhti matkan varrella välillä hidastuu, mutta tahti on tällä hetkellä todella hyvä.


Kirjasin joulukuussa myös tavoitteita tälle vuodelle, alla punaisella tilannepäivitys.

  • Maksut ulosottoon 20 000 € (viime vuonna 17 094 €). Tilanne 29.3.2022: Maksettu 8 276,70€, tavoitteesta saavutettu 41%.
  • Yksi velka ulosotosta kokonaan maksetuksi (viime vuonna 0 kpl). Tilanne 29.3.2022: Ei muutosta, tavoitteesta saavutettu 0%.
  • Ulosoton ulkopuolisista veloista kokonaan maksetuksi 2 kpl - tämän jälkeen jää käyttörahaa 260 €/kk enemmän. Tilanne 29.3.2022: Yksi velka maksettu kokonaan, toista jäljellä 4 erää. tavoitteesta saavutettu 50%.

Kuviot ovat siis edenneet oikeaan suuntaan. Numeroiden päivittäminen ja seuraaminen lisää motivaatiota velanmaksuun todella paljon kun näkee että asiat konkreettisesti etenevät. Tällaisen velkavuoren kanssa käy muuten helposti niin että maksuille sokeutuu, mieli ajautuu syviin vesiin ja työnteko sekä velanmaksu muuttuvat merkityksettömiksi.


Edelleen tavoitteena on olla ulosottovelaton vuoden 2030 lopuksi.


Onko teillä lukijoilla mielessä jotain mitä haluaisitte vielä lisätä seurantaan tässä blogissa?

torstai 24. maaliskuuta 2022

Velat ulosotossa - paljonko ne lyhenee vai meneekö kaikki korkoihin?

Monia varmasti askarruttaa kuinka paljon velat käytännössä lyhenevät ulosotossa. Meneekö koko voudin nappaama summa suoraan velan maksuun vai vetääkö joku välistä?


Ulosottolaitoksen nettisivuilla asiasta kerrotaan seuraavasti:

" 6. Mitä kuluja ja korkoja maksan, kun velkani on ulosotossa?

Oikeudenkäynti- ja perimiskulut ja korot määräytyvät tuomion tai päätöksen mukaan.

Ulosoton käsittelymaksun eli taulukkomaksun suuruus on määritelty ulosottomaksuasetuksessa.

Kun palkan ulosmittaus on jatkunut kaksi vuotta, ulosoton taulukkomaksuja ei enää peritä, mikäli taulukkomaksuja on peritty vähintään 18 kuukauden ajalta."

Taulukkomaksujen suuruudesta ja muista maksuista tarkemmin ulosottoviranomaisen sivuilla tästä linkistä.


Korot tosiaan määräytyvät oikeuden tuomion mukaisesti. Alla hyvä esimerkki selventämään asiaa.


  • Velan/velkojen alkuperäinen pääoma näkyy omana rivinään erittelyssä, näille kertyy tietääkseni aina korkoa.
  • Oikeudenkäyntikulut omana rivinään, näille kertyy aina korkoa. (huom. minulla on myös kaksi velkaa, joissa oikeudenkäyntikuluja ei ole ollenkaan)
  • Kulut: monta erillistä riviä, nämä voivat olla korottomia tai korollisia riippuen tuomiosta.
  • Korkosaatavat: monta erillistä riviä, myös nämä voivat olla korottomia tai korollisia.
Ulosotossa myös korolle kertyy korkoa!

  • Pääoma ja oikeudenkäyntikulut ovat selkeät.
  • Kulut ja korkosaatavat ovat alkuperäisen velkojan sekä perintätoimiston perimiä maksuja. Näitä muodostuu yleensä kun lähettelevät perintäkirjeitä ja ns. hoitavat prosessia eteenpäin.
  • Korko on voimassa oleva viitekorko lisättynä seitsemällä prosenttiyksiköllä. Korkolain mukainen viitekorko on ollut 0% jo 1.7.2016 alkaen. Tästä tarkempi tilasto tämän linkin takaa Suomen pankin sivuilta. Lehtijuttujen perusteella korkojen nousu on tulevaisuudessa näköpiirissä.

No mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa minun velkojen kohdalla?
Se tarkoittaa sitä että korkoja ja kuluja kertyy älyttömän paljon ja tosi suuri osa  palkasta napatusta ulosmittauksesta menee ylimääräisin kuluihin.

Alla olevasta taulukosta näette tilanteen. Ulosottoon on palkastani mennyt noin 45 000 euroa. Tällä määrällä tuomitut velat ovat lyhentyneet yhteensä 17 000 euroa. Korkoja, taulukkomaksuja ja muita kuluja olen maksanut 28 000 euroa. Prosentuaalisesti tuo tarkoittaa sitä että noin 37% rahoista on mennyt velkojen lyhentämiseen ja loput 63% ylimääräisiin kuluihin.

Hyvä muistaa myös se, että vanhimmat ulosotossa olevat velat ovat noin kymmenen vuotta vanhoja kulutusluottoja, joille maksoin järkyttävän suuria korkoja jo monta vuotta ennen ulosottoa. En halua tai uskalla edes ajatella paljonko näille veloille kaiken kaikkiaan joutuu korkoja maksamaan ennen kuin kaikki on kuitattu.

Opetus kaikille - älkää ottako korkeakorkoisia kulutusluottoja!


Jos korkoihin ja kuluihin käytetyt rahat olisi kohdistettu vastaavasti pääomalle, minulla olisi tällä hetkellä velkaa todella monta tuhatta euroa vähemmän.


Toivottavasti suomessa lainsäädäntö muuttuu joskus niin että ulosoton perimät rahat kohdennetaan ensin pääomaan korkojen sijaan. Tuo toisi velalliselle ison avun - nopeuttaisi takaisinmaksua ja pienentäisi loppusummaa.
Nykysysteemi potkii turhaan jo valmiiksi maassa makaavaa velallista kansalaista.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Ulosotto maaliskuu 2022 - viiden kilon siika

Monet muistavat youtubesta tutun pätkän "Kahden kilon siika". Pilkkijät nostavat reiästä ison vonkaleen huutaen kahen kilon siikaa - Jumalauta, mikä mötkö, kuten he itse asian ilmaisevat.

Omalta osaltani voin tätä maaliskuun ulosmittausta kutsua viiden kilon siiaksi. Tarkka summa 5 291,49 euroa. Selkeästi suurin ulosmittaus omassa historiassa, tällaisella isompikin velka lyhenee mukavasti.

Aiemmin kerroin että maaliskuussa tulee maksuun viime vuoden tulospalkkiot, jotka tämän summan selittävät. Viime vuosi meni työrintamalla oikein hyvin, joten palkkiotkin olivat ennätyssuuret. Pessimisti ei pety ja jossittelu kannattaa aina; ennakonpidätykseen eli veroihin, työeläkemaksuun sekä työttömyysvakuutusmaksuun upposi myös yli 6 500 euroa. Siis yhdestä tilistä tuo summa. Miettikää tuo potti vielä ulosoton maksuun tai tilille käytettävksi. Jos ja jos, mutta näin se vaan menee. Suomen progressiivinen verotus on enemmänkin aggressiivinen verotus.



Siirrytään perinteisesti numeroihin. Tällä kertaa ulosmitattu summa jaettiin peräti yhdentoista eri velan kesken seuraavasti:


Suurimmalle Norwegianin velalle melkein 2 000 €, muille kymmenelle 147-738 €. Norskivelasta on nyt maksettu 13,24 %. Kolme muutakin velkaa nousivat maksuosuuksien osalta yli kymmenen prosentin ja kaikkien velkojen yhteinen maksuosuus nousi kuukaudessa 7,22% --> 9,82% eli 2,6 prosenttiyksikköä. Tämä on tosi hyvä ja olen tästä erittäin iloinen.

Korkoihin meni noin 800 € eli velkojen todellinen lyheneminen on 4 483,32 euroa. Tänä vuonna ulosmittauksiin on palkasta napattu yhteensä 8 276,70 euroa. Tuo summa kolmessa kuukaudessa. Seuraavalle kvartaalille arvioin maksujen olevan noin 4 500 €.


Ulosoton saldo tänään 155 503,30 euroa. Melkein 17 tonnia vähemmän kuin alussa! Tosi paljon on jäljellä, mutta paljon tuosta on jo maksettu takaisin.


Numerot ovat katkeransuloiset. Toisaalta pitää iloita isosta velanmaksusta mutta toisaalta olisi halunnut käyttää tuon rahan ihan muualle. Ilon keskellä oma aiempi tyhmyys ahdistaa entistä enemmän.


Seuraavaa postausta ei tarvitse odotella kuukautta. Avaan lähiaikoina vielä tarkemmin ensimmäisen kvartaalin tilannetta ja vertailua miten todellisuus osui omiin ennusteisiin.


Eteenpäin!

Ulosotto tammikuu 2023 - ihan vähän synkkää

Joo, edellisestä päivityksestä on jo kulunut kuukausi. Joulukuun tilannekatsausta en jaksanut kirjoittaa ollenkaan, koska velkojen myynti ve...