maanantai 25. lokakuuta 2021

Ulosoton tilanne 10/2021

 "...Ohi syyskuun / läpi repaleisen lokakuun / kaipuun kaljakori kilisee..."


Lokakuu vetelee viimeisiään. Ulkona on pimeää ja kosteaa. Tilin pohja on näkynyt jo kauan sitten, jotenkin olen kuitenkin hengissä selviytynyt palkkapäivään saakka. Jälleen kerran.

Loppuvuodeksi jouduin nostamaan veroprosenttiakin neljä yksikköä. Käteen jäävään osuuteen tämä ei kuitenkaan juurikaan vaikuta, mutta pienentää ulosottoon menevää summaa. Suomen progressiivinen verotus on perseestä jos tulot ovat ns. keskiluokkaa. Yli 30% verotus on mielestäni kohtuutonta. Ennakonpidätystä olen tänä vuonna maksanut jo noin 19 000 euroa ja vielä on pari kuukautta jäljellä.


Veroprosentin nostosta huolimatta ulosottoon meni yli 1 200 euroa, koska mukana oli jälleen muutama ylityötunti nostamassa summaa.

1 237,21 € jaettiin seitsemälle eri velkojalle summien vaihdellessa 75 - 249 €. Velkojen yhteissumma väheni 360 euroa edelliskuun jälkeisestä lukemasta. Korkoja ja kuluja tuli yhdessä kuukaudessa taas 877 euroa.


Omien laskelmien mukaan marras- ja joulukuun ulosmittaukset pitäisi kohdistua pääosin suurimmalle Norwegianin velalle. Hyvä tietysti että sinne saadaan myös enemmän osumaa, koska se muodostaa neljäsosan koko velkasummasta ja tällöin myös suurimman osan koroista.



Dashboardilta pari nostoa: velkojen lyhennykset nyt yhteensä 10,5 tuhatta euroa. Tämän vuoden ulosmittaukset muutamaa euroa vajaa 15 000, eli tullaan menemään reilusti viime vuoden ohi.


Tällaista tällä kertaa. Ensi kuussa taas päivitetyt luvut tiedossa.

Ulosotto tammikuu 2023 - ihan vähän synkkää

Joo, edellisestä päivityksestä on jo kulunut kuukausi. Joulukuun tilannekatsausta en jaksanut kirjoittaa ollenkaan, koska velkojen myynti ve...