keskiviikko 25. elokuuta 2021

Ulosoton tilanne 08/2021

Kesähelteet on takanapäin ja elokuu on ollut kovin sateinen. Sateiden ja harmauden keskelle sopii teemaltaan kovin synkää aihe - ulosoton elokuun tilanne.


Elokuun palkka oli normaali ja ulosmittaukseen meni edellisiltä kuukausilta tuttu 1 208 euroa. Summa kohdistettiin kolmelle eri velalle. Näistä kaksi on rahamääräisesti sieltä pienimmästä päästä, joten lyhennykset luovat toivoa että nämä rivit saadaan jossain vaiheessa kokonaan maksettua.



Bondoran pienempään lainaan kohdistui reilu 530 euroa, OPR:n velkaan noin 490 euroa ja OK-perinnän pikkuvelkaan vajaa parisataa euroa.
Näistä tuo Bondora ja OK nollautuvat luultavasti joskus ensi vuoden aikana tai viimeistään 2023 alussa.
Velkojen kokonaismäärä pieneni mukavasti 463 eurolla. Korkoihin menee siis edelleen 750 euroa kuussa.


Velkojakohtaisessa tilanteessa Bondora ja OPR tulivat vähän alaspäin, mutta ei mitään merkittävää muutosta niin kuin ei pitäisikään.


Dashboardilla kokonaisvelan väheneminen jatkaa kulkuaan oikeaan suuntaan, tänä vuonna ulosottovirastolle on maksettu 12 385 euroa. Onneksi taulukkomaksuja ei näistä kuukausittaisista ulosmittauksista enää mene.

Tilanne on edelleen erittäin synkkä, mutta suunta on oikea. Voimia kaikille kohtalotovereille.

6,36 % - paljon vai vähän?

 6,36 % - sen verran on kokonaispotista ulosotolle maksettu. Onko se paljon vai vähän? Uudenvuoden lähtölaukauksena lisäilin ulosoton seuran...