maanantai 24. marraskuuta 2025

Ulosotto marraskuu 2025 - takaisin normaaliin arkeen

Palasin marraskuun aikana suunnitellusti töihin. Nyt alkaa taas ulosoton maksut pyöriä tutuissa numeroissa. Marraskuussa päästiin ulosmittauksessa taas yli tonnin, mutta ei vielä "täyttä" normaalia summaa, koska palasin riviin kesken kuun. Joulukuusta eteenpäin sitten taas täysin tavallisilla tuloilla.


Viimeisestä Kelan rahasta sekä palkasta ulosmitattiin yhteensä 1 030,62 euroa. Tämä raha jaettiin kahdelle eri velkojalle - Lowellille (alunperin Santander) sekä Weststarille. Tuo Weststarin velka onkin nykyään suurin ja ainoa yli 10 k€ velka ulosotossa. Nämä olivat alunperin J.W. Yhtiöiden roskalainoja. Tuokin velka tipahtaa alle kymppitonnin ensi vuoden ensimmäisellä kvartaalilla, sitten on aihetta juhlaan.

Ulosoton velkavuoresta on nyt selätetty yhteensä 56,15 % ja 96 828,33 euroa.Tämän vuoden maksujen osalta mentiin juuri yli 20 000 euron ja kumulatiivisesti 2019 alkaen olen maksanut ulosottoon 121 788,92 euroa.

Korkoja on tänä vuonna kertynyt "vain" 6 020,35 euroa. Viime vuonna vastaava luku oli 9 675,50 € ja vuonna 2023 korkoja kertyi 12 500,52 euroa. Eli todella hyvään suuntaan kehittynyt tämä. Ensi vuonna tämän pitäisi tippua neljän tonnin tuntumaan.



Mukavasti nämä yksittäiset velat painuvat alaspäin:
  • yli 10 000 euron velkoja 1 kpl
  • yli 5 000 euron velkoja 6 kpl
  • alle 5 000 euron velkoja 8 kpl
  • alle 3 000 euron velkoja 5 kpl

Joulukuussa luvassa kuukauden sekä koko vuoden päivitetyt numerot. Alan myös tekemään ennustetta 2026 kehityksestä.

keskiviikko 5. marraskuuta 2025

Ulosotto lokakuu 2025 - tukiaisten varassa osa 2

Kelan tuet tipahtivat taas tilille ja ulosottoon, joten on aika päivittää lokakuun jälkeiset luvut. Hyvin pian tämä tukiaisten varassa eläminen päättyy ja paluu töihin koittaa, eli marras- ja joulukuussa numerot tulevat olemaan taas vähän suurempia.

Lokakuussa ulosottoon meni 761,99 euroa. Sama summa siis kuin syyskuussa.
Rahat kohdistettiin kahdelle eri velalle - B2 Impactille ja Lowellille. Lowellin velka oli alunperin Santanderin, joten se näkyy taulukossa sillä nimellä.


B2 Impactin velalle meni 51,12 euroa ja loput 710,87 € tuolle Santanderin velalle. Mukava että Santanderkin alkaa pitkästä aikaa lyhenemään. Tuolle ei ole osunut maksuja sen jälkeen kun velka myytiin Lowellin hoidettavaksi. Nyt Lowellin edellinen vanhempi velka on saatu nollille niin kohdistukset osuvat tälle.

Korkoa veloille kertyi 484,79 euroa, eli ennusteeni 475 eurosta osui hyvin lähelle. Onneksi tämä osuus pienenee koko ajan sitä mukaa kun velkoja saan lyhennettyä.

Kokonaisuudessaan ulosoton piirissä olleista veloista on nyt maksettu tai muuten hoidettu 55,71 %.
Marraskuun aikana pitäiis mennä taas rikki 20 000 euron raja tämän vuoden ulosottomaksujen osalta. Jos en olisi ollut syksyä pois töistä, tämä raja olisi jo ylitetty.

Ulosotossa on tällä hetkellä jäljellä vielä 76 373,42 euroa. Taistelu jatkuu ja tavoitteena että nämä kaikki on nollattu 2029 kesällä.

tiistai 7. lokakuuta 2025

Ulosotto syyskuu 2025 - tukiaisten varassa

Noniin, meni vähän myöhäiseen syyskuun lukujen päivittäminen. Periaatteessa syyskuussa ei paljoa olisi ollut päivitettävää, koska ainoastaan hieman yli 100 euron veronpalautus ulosmitattiin syyskuun puolella. Nyt kun olen syksyn poissa töistä, saan Kelasta korvauksia - ne maksettiin lokakuun alussa. Ne käytännössä kuitenkin kattavat syyskuun päiviä, mutta maksetaan takautuvasti. Tästä syystä lasken ne mukaan syyskuun rahoihin ja lokakuun luvut tulevat vastaavasti marraskuun alussa maksettavista tuista.


Veronpalautukset olivat siis 105,41 € ja kelan tuesta ulosmitattiin 761,99 euroa. Kaikki rahat kohdistettiin OK:n velalle ja se pienenikin mukavasti 820,61 euroa.
Veronpalautuksista ulosmitattavista rahoista menee taulukkomaksuja, vaikka niitä ei muuten enää menekään. Tuosta summasta ne olivat 12 euroa.

Korkoja taulukossa näkyy kertyneen 644,16 euroa, kun edellisessä postauksessa ne olivat 477,25 €. Tämä johtuu siitä, että nyt mitattu ajanjakso oli melkein kaksi viikkoa pidempi kuin tavallisesti.

Lokakuun lukuja päivittäessä tämän pitäisi palautua tuonne 475 euron tasolle. Sen jälkeen marraskuussa korot tulevat näyttämään pienemmältä, koska palaan takaisin töihin ja palkkapäivä on normaaliin aikaan.

Eipä tällä kertaa muuta kirjoitettavaa. Palataan asiaan marraskuun alussa.

Ulosotto marraskuu 2025 - takaisin normaaliin arkeen

Palasin marraskuun aikana suunnitellusti töihin. Nyt alkaa taas ulosoton maksut pyöriä tutuissa numeroissa. Marraskuussa päästiin ulosmittau...