keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Aikamatka menneeseen ja askelmerkit tulevaan

Ulosoton asiakkaana olemisesta on netissä ihan liian vähän blogeja. Aihe kuitenkin koskettaa monia - osa on jo asiakkaana, osalla asiakkuus on edessä ja kaikki sen haluaa keinolla millä hyvänsä välttää.


Oma tarina ulosoton kanssa alkoi noin puolitoista vuotta sitten. Siinä vaiheessa kulutusluottoja oli otettu jo vuosien ajan kaikkialta mistä sitä sai. Koska omat tulot olivat säännölliset ja asialliset, niin niitä lainojahan sai - ihan liikaakin.


Erilaisia luottoja oli yhteensä yli kaksikymmentä, summat vaihtelivat noin tonnista ylöspäin. Suurin potti irtosi Norjalaiselta Bank Norwegianilta, noin 40 tuhatta euroa. Tuollahan oli tietysti tarkoitus maksaa muita luottoja pois, mutta eihän nämä hommat niin toimi. Valitettavasti tuohon viimeiseen lauseeseen pystynee moni samaistumaan. Ajatus hyvä, käytännön toteutus ei sitten kuitenkaan.

Luottokäyttäytymisen syitä voin mahdollisesti avata enemmän jossain vaiheessa myöhemmin.


Nyt puolentoista vuoden aikana ulosoton listoille on päätynyt yhteensä 20 kpl erilaista rästiä. Osassa näistä on useampiakin erilaisia lainoja samalta yhtiöltä. Yksi velka on kokonaisuudessaan jo hoidettu pois ulosoton kautta, joten 19 erillistä rästierää siellä vielä roikkuu.

Näiden lisäksi ulosoton ulkopuolella on edelleen 5-7 velkaa. Osaa näistä olen hoitanut omatoimisesti kuukausittain pois ja osaa odottelen edelleen päätyväksi ulosottoon.


Kun (lähes) kaikki velat lyhyen aikavälin sisällä ulosottoon pamahtivat, oli kokonaissumma kaikkine kuluineen noin 170 tuhatta euroa. Vanhaa rahaa miljoona, aika karu summa.

Nyt velkaa on säännöllisesti kuukausittain lyhennetty noin tonnin verran. Välillä töistä on saanut ylimääräistä bonusta, jolloin ulosmitattu summa on ollut jopa yli 3,5 tuhatta euroa. Huonoimpinakin kuukausina ulosmittaukseen on päätynyt noin 700 euroa. Yhden vapaakuukaudenkin olen onnistunut järjestämään.

Nopeasti arvioiden olen siis maksanut ulosottoon tässä ajassa noin 20 000 euroa. Arvatkaas paljonko lainasumma on tuolla rahamäärällä vähentynyt.

*rumpujen pärinää* Noin kolme (3) tuhatta euroa.


Koska itse tykkään numeroista, tulee tämä blogi sisältämään paljon lukuja. Erittelen velkasaldoa tarkemmin, kirjaan kuukausittaisia ulosmittauksia sekä laskeskelen tulevia asioita.


Primääritavoitteena tälle blogille on toimia terapiakanavana itselle. Ehkä tähän myös joku lukija pystyy samaistumaan. Näillä summilla tämän luulisi ainakin tuovan lohtua osalle samassa tilanteessa olevalle - voittepahan ajatella että jollain on vielä näin paljon enemmän velkaa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ulosotto tammikuu 2023 - ihan vähän synkkää

Joo, edellisestä päivityksestä on jo kulunut kuukausi. Joulukuun tilannekatsausta en jaksanut kirjoittaa ollenkaan, koska velkojen myynti ve...