maanantai 25. huhtikuuta 2022

Ulosotto huhtikuu 2022 - Tasaisen tappava tahti

Huhtikuun numeroita olisi taas ihmeteltäväksi. Parin poikkeuksellisen hyvän kuukauden jälkeen palattiin normaaliin ja ulosottoon lähti palkasta hieman pienempi summa. Nyt mennään eteenpäin tasaisen tappavalla tahdilla.

Tavoitteena ollut 10% raja kuitenkin saavutettiin ja tällä hetkellä ulosottoveloista on maksettu yhteensä 10,11 %, euroina 17 436,36 €.


Samalla täytyy todeta etten vieläkään täysin ymmärrä ulosoton jaksotusta. Periaatehan on hyvin simppeli: Velkojen perintä tehdään kuuden kuukauden jaksoissa, jonka aikana pyritään ohjaamaan prosentuaalisesti velkamääriin suhteutettu summa per velkoja. Mutta mutta - käytäntö ei nyt minun kohdalla ihan täsmää tuohon ajatukseen. Olen tammikuun alussa laskenut velkojen prosenttiosuudet ja sen mukaan tehnyt arviot paljonko tammi-kesäkuun aikana maksetaan millekin velalle. Nyt on neljä kuukautta takana ja maksetut määrät poikkeavat omasta laskelmastani jonkin verran. Ihmettelen tätä vielä pari kuukautta josko summat ja prosenttiluvut alkaisivat täsmäämään paremmin laskelmieni kanssa - palaan tähän kesäkuun lukujen jälkeen.



Dashboardilla näkymä on taas hieman kehittynyt. Lisäsin taulukkoon uuden sarakkeen kuukaudessa tapahtuneelle muutokselle. Huhtikuussa palkasta lähti ulosottoon 1 246,54 euroa. Korkoja ja kuluja tuli edelleen reilusti, 741,94 euroa. Näissä korkoluvuissa ihmetytti erityisesti Bondoran velkojen tilanne. En tiedä mitä on tapahtunut ja miksi, mutta nämä luvut olen ottanut suoraan ulosoton asiointisivuilta kuten aina ennenkin. Jostain syystä 110 euron maksulla potti pienentyi 109 euroa. Kaiken järjen mukaan tuolle olisi pitänyt kertyä korkoa samaa suuruusluokkaa kuin OK:n velalle eli noin 60 euroa.



Ulosmitatut rahat jaettiin neljälle eri velkojalle. Erityisesti OK:lle osunut 568 euroa lämmitti mieltä. Nyt tuota velkaa on jäljellä enää 832,92 €. Alle tonni! Tuo tuhannen euron rajan rikkominen tuntuu melkein yhtä hienolta, kuin velan saaminen nollaan. Aina tonnien vaihtuminen hymyilyttää, mutta tämä viimeinen tonni on se paras tonni. Toivottavasti tälle velalle kohdistuu loppuvuonna sen verran että siitä pääsen kokonaan eroon.

Tämän lisäksi alle kahden tonnin velkoja on kaksi kappaletta ja alle neljän tonnin velkoja kuusi kappaletta. Näitä alan lyhentämään pienimmästä alkaen ylimääräisillä lyhennyksillä ensi vuoden keväällä, kun ulosoton ulkopuolisista veloista vapautuu pääomaa käytettäväksi.


Löysin Excelistä myös uudenkarhean ennustus-ominaisuuden. Tein viime kuussa ennusteen loppuvuoden osalta muistaakseni 95% tai 99% ennustustarkkuudella. Excel tekee historiadatan perusteella ennusteen ja antaa sille halutun todennäköisyyden mukaisesti myös luottamusvälin. Luottamusväli lasketaan kaavalla keskiarvo + virhemarginaali. Mitä varmemmin haluat ennusteen osuvan kohdilleen, sitä suuremmaksi luottamusväli kasvaa koska virhemarginaalia pitää lisätä.



Kuvaajassa sininen käyrä kuvaa todellista velan vähenemistä historian aikana. Oranssit käyrät ovat ennustetta. Keskimmäinen on tarkka ennuste. Sen ala- ja yläpuolella on nuo luottamusvälin käyrät. Tarkoittaen että haluamallani todennäköisyydellä joulukuun lopussa velat ovat varmuudella vähentyneet 15 246 - 24 938 euroa, todennäköisimmin 20 092 euroa.

Lisäsin kuvaajaan nyt huhtikuun todellisen luvun 17 436 euroa, tämä on hyvin lähellä Excelin ennustamaa 17 282 euroa ja helposti luottamusvälin sisällä (rajat 15 024 - 19 541 €). Tämä työkalu vaikuttaa siis toimivalta ja järkevältä. Otan tämän käyttöön jatkossa ennustamaan aina kalenterivuoden kerrallaan.


Tällaista tällä kertaa. Kuukauden päästä lähestytään taas seuraavaa tonnin rajaa - nimittäin maksettujen velkojen osalta 18 000 raja lähenee. Myös ulosotttoon maksettujen eurojen summa tämän vuoden osalta kiipeää yli kymppitonnin. Mukava kun joka kuukausi yleensä joku tonni jossain taulukossa ja mittarissa vaihtuu pienemmäksi tai isommaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ulosotto huhtikuu 2022 - Tasaisen tappava tahti

Huhtikuun numeroita olisi taas ihmeteltäväksi. Parin poikkeuksellisen hyvän kuukauden jälkeen palattiin normaaliin ja ulosottoon lähti palka...