tiistai 23. elokuuta 2022

Ulosotto elokuu 2022 - pieni siivu kerrallaan

Taas meni kuukausi, nyt on jo elokuu loppusuoralla. Nopeastihan tämä aika kyllä kuluu ainakin näin kesällä.

Elokuussa tuli taas peruspalkka ja ulosottoonkin meni tuttu 1 246,54 €. Loppuvuosi pitäisi mennä suunnilleen samalla summalla joka kuukausi. Tylsiä peruskuukausia siis luvassa. Ainoa tiedossa oleva ylimääräinen lyhennys on veronpalautukset, mutta se on niin pieni summa ettei venettä juuri heilauta.


Vouti jyvitti rahoja kolmelle eri velalle. Bondoralle 579 €, Lowellille 235 € ja OPR:lle 431 €. Bondoralle on vielä jonkin aikaa kaksi eri velkaa avoinna, hyvä että tuota pienempää saadaan syötyä kohti nollaa. Tälle vuodelle oli tavoitteena saada yksi velkaa kuitattua kokonaan ulosotosta pois, tässä vaiheessa kuitenkin näyttää siltä että OK:n ja Bondoran pienimmät lainat nollautuvat vasta ensi vuoden ensimmäisellä vuosipuolikkaalla. Vähän harmittaa, mutta ei voi mitään.

Ensi vuonna on onneksi periaatteessa mahdollista alkaa tekemään pieniä ylimääräisiä lyhennyksiä, kun saa ulosoton ulkopuolelta taas pari velkaa kuitatuksi.

Tässä vielä vinkki niille, jotka ovat vasta joutumassa ulosoton asiakkaaksi - sinne todella kannattaa sitten päästää kaikki velat kerralla (pl. asuntolaina), koska on tosi tiukka yhtälö maksaa velkoja sekä voudille että ulosoton ulkopuolella suoraan velkojille.




Korkojen nousu ei ainakaan vielä näy luvuissa. Edelliset neljä kuukautta korkoihin on mennyt 730-830 €/kk. Täysin en tätäkään vaihtelua kyllä ymmärrä, ei tunnu edes kulkevan käsi kädessä kuukaudessa olevien päivien lukumäärän kanssa (30 päivää vs. 31 päivää). Kaiken järjen mukaanhan tuon summan pitäisi olla joka kuukausi vähän edellistä pienempi, poikkeuksena jos edellinen palkkapäivien väli on ollut 30 päivää ja seuraavassa kuussa palkkapäivien väli 31 päivää.
Osaako joku selittää mulle tämän systeemin korkojen osalta?

Näillä ajatuksilla eteenpäin. Ensi kuun jälkeen on taas yksi kvartaali maalissa ja voin kirjoittaa vähän tarkemmin lukuja ja vertailla toteumaa tavoitteisiin.

4 kommenttia:

  1. Eikö se viivästyskorko ole edelleen 7%vai onko noussut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinäkuussa EKP:n Eurojärjestelmän perusrahoitus-operaatioiden minimitarjouskorko on ollut jo 0,5%, joten oletan että korko on tällä hetkellä 7,5%. Täysin varma en tästä ole.

      Poista
  2. Itsellä 10k jäljellä uo:ssa, työt loppuu 30.11
    Norwgianin lainalla maksusopimus Intrumilla että maksan 600e/kk.Ansiosidonnaisella en pysty maksamaan sekä uo:ta ja Intrumia. Sain nyt lisätyön jolla pystyn lyhentämään ylimääräistä uo:
    Saas nähdä miten käy, vuodesta 2019 syyskuu uo:ssa 30-40k mennyt sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulosoton yhdistäminen muiden velkojen kanssa on tosiaan haastava yhtälö. Itse olen maksanut koko ajan ulosoton rinnalla tosi paljon muitakin velkoja. Tsemppiä sinulle!

      Poista

Ulosotto tammikuu 2023 - ihan vähän synkkää

Joo, edellisestä päivityksestä on jo kulunut kuukausi. Joulukuun tilannekatsausta en jaksanut kirjoittaa ollenkaan, koska velkojen myynti ve...